NS Group -konserniin kuuluva Okun Hammaspyörä Oy on käynnistänyt investointihankkeen, jonka tavoitteena on modernisoida tuotantoteknologiaa ja kasvattaa tuotantokapasiteettia vuosien 2025–2027 aikana.
Tuotannon kehittäminen
Investointihankkeen keskiössä on tuotantokoneiden ja -menetelmien uudistaminen. Uuden konekannan myötä valmistusprosessien työvaiheita saadaan vähennettyä merkittävästi, mikä parantaa sekä tuottavuutta että tuotteiden laatua. Automaation lisääminen mahdollistaa myös miehittämättömän tuotannon yö- ja viikonloppuvuoroissa.
Investointi vahvistaa Okun Hammaspyörän asemaa hammastankojen ja pilarien valmistuksen osaajana. Tavoitteena on kasvattaa tuotantokapasiteettia merkittävästi sekä parantaa tuotteiden mittatarkkuutta vastaamaan kasvavia asiakasvaatimuksia.
Hanke etenee
Investointihanke on edennyt suunnitellusti — noin kolmannes hankkeesta on toteutettu. Uudet automaatio- ja robottisoluratkaisut ovat jo tuotantokäytössä.
EU-osarahoitteinen hanke
Hanke on saanut rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmaa. Rahoittavana viranomaisena toimii Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Kasvua ja uusia työpaikkoja
Investoinnin myötä yritys tavoittelee liikevaihdon kasvua sekä uusien työpaikkojen syntymistä Outokumpuun. Hanke tukee myös yrityksen kansainvälistymistavoitteita ja toiminnan laajentamista Euroopan markkinoille.
Lisätietoja hankkeesta antaa toimitusjohtaja Seppo Lappalainen (seppo.lappalainen@nsgroup.fi).